Murramme taloyhtiöiden energiatehokkuuteen liittyvät kuusi myyttiä
Taloyhtiöissä on paljon vääriä uskomuksia energiatehokkuuden parantamisesta. Taloyhtiöiden lämmityksen optimointi on oikeasti helpompaa ja tuloksellisempaa kuin ehkä luulitkaan. Käymme tässä blogissa läpi yleisimmät väärinkäsitykset korjaamalla ne asiantuntijatietoon ja kokemukseen perustuen. Jatka siis lukemista!
Myytti 1:
Vanhoihin taloihin ei voi laittaa uutta teknologiaa.
Fakta 1:
Älykkään lämmönohjauksen voi ja kannattaa toteuttaa
minkä ikäiseen rakennukseen tahansa.
🏠 Modernin teknologian tuominen vanhaan taloon ei tarvitse olla iso projekti.
🌡️ Älykkään lämmönohjauksen voi päivittää minkä ikäiseen kiinteistöön tahansa, jossa on ongelmia lämmityksen tai sisäilman kanssa, tarvetta älykkäälle lämpötilan tasaamiselle ja ylilämmittämisen estämiselle.
🚀 Parhaimmillaan kiinteistön lämmityksen optimoinnin päivitykseen menee vain yksi päivä.
Myytti 2:
Tehtävä ensin kaikki muut remontit, ennen kuin
lämmityksen säästöhankkeisiin kannattaa lähteä.
Fakta 2:
Lämmityksen optimointi voidaan tehdä riippumatta muista remonteista,
ja kustannussäästöt ovat nähtävissä heti.
👎 Yksi syy taloyhtiöiden korjausvelan kasvuun on ajattelutapa, että kaikki isot remontit tulee tehdä ennen lämmityksen säästöhanketta. Tämä on johtanut ennakoivan kunnossapidon laiminlyöntiin.
💡 Tosiasia on, että lämmityksen optimoinnin päivitys voidaan toteuttaa heti riippumatta kiinteistön muiden remonttien ajankohdasta.
🚧 Sen sijaan, että taloyhtiöt ottavat suuria lainoja ja tekevät suuria remontteja harvoin, olisi järkevämpää ylläpitää jatkuvasti kiinteistön kuntoa ja parantaa asumisviihtyisyyttä pienemmillä korjaustoimilla tarpeen mukaisena.
💰🌱 💚Lämmityksen optimointipäivitys tuo välittömiä säästöjä kaukolämmönlaskussa ja asumisviihtyisyydessä. Tällöin rahaa jää myös käytettäväksi enemmän taloyhtiön muihin tärkeisiin asioihin ja remontteihin.
Myytti 3:
Jos taloyhtiössä säästetään lämmityksessä, niin huoneistot viilenevät.
Fakta 3:
Kiinteistön älykkäällä lämmityksellä varmistetaan tasaiset ja viihtyisät huonelämpötilat, ja säästöt ovat nähtävissä heti.
🏠 On totta, että jos vain vähennetään kiinteistön lämmitystä niin huoneistot viilenevät. Mutta jos lämmityksen pienentäminen tehdään modernilla dataa hyödyntävällä teknologialla niin huoneistojen lämpötilat pysyvät tasaisina perustuen asukkaiden ja kiinteistön oikeisiin tarpeisiin.
🧠 Älykäs lämmitys oppii kiinteistön ja asukkaiden käyttäytymisestä sekä sääolosuhteista. Oppimansa datan perusteella älykäs lämmitys ennakoi ja optimoi lämmitystä oikeiden tarpeiden mukaan. Älykkäällä lämmityksellä huoneistojen lämpötilat voivat jopa nousta nykyisestä ja silti säästetään lämmitysenergiaa ja rahaa.
Myytti 4:
Pitkä hanke, paljon vaivaa, ei saada tuloksia.
Fakta 4:
Älykkään lämmityksen optimointihanke on nopea
ja vaivaton huomaamattomalla asennuksella.
🚧 Lämmityksen optimointipäivityksen toteuttaminen ei vaadi suurta vaivaa taloyhtiöltä. Älykkään lämmityksen optimointi on nopea ja huomaamaton, eikä se aiheuta asumishaittaa. Suunnittelijoiden, valvojien, sähkö- tai putkiasentajien osallistumista päivitykseen ei tarvita.
⏱️Parhaimmillaan taloyhtiön lämmityksen optimointiin menee yksi päivä ja 10-20% kustannussäästöt ovat nähtävissä välittömästi.
Myytti 5:
Järjestelmän käyttö vaatii taloyhtiöltä, isännöitsijältä,
huoltoyhtiöltä ammattitaitoa ja aikaa.
Fakta 5:
Älykkään lämmityksen optimointi ei vaadi taloyhtiöltä varsinaista käyttöä,
sillä palvelu toimii avaimet käteen -periaatteella
👌 Älykkään lämmityksen optimointijärjestelmän käyttö ei vaadi erityistä käyttöä taloyhtiöltä, isännöitsijältä tai huoltoyhtiöltä.
🎯 Järjestelmän lämmityksen optimoinnin algoritmit toimivat automaattisesti, ja toimittaja valvoo, että kaikki toimii suunnitelmien mukana.
💪 Älykäs lämmitys takaa että lämpötila säilyy automaattisesti oikeiden tarpeiden mukaan, samalla kun energiankulutus pienenee ja taloyhtiön hallinnoijien aikaa vapautuu muihin tärkeimpiin asioihin
Myytti 6:
Uusi lämmönsiirrinpaketti ja säädin vaihdettu, joten tarpeellinen tehty.
Fakta 6:
Uusi lämmönsiirrinpaketti ja säädin ei tarkoita, että lämpötilojen ohjaus toimii optimoidusti. Etenkin jos laitteiden uusimisen jälkeen käytössä on vanha säätötapa eli pelkästään ulkolämpötilan mittaukseen perustuva säätökäyrä.
📻 Pelkkä laitteiden uusiminen ei takaa optimaalista lämmityksenohjausta. Pahimmassa tapauksessa uuteen järjestelmään on kopioitu vanhasta järjestelmästä perinteinen lämmityksenohjaustapa eli säätökäyrä sellaisenaan.
❌ Säätökäyrän käyttö ei ole enää kestävä ratkaisu nykypäivän lämmityksen optimoinnissa. Säätökäyrä keskittyy ainoastaan ulkolämpötilan huomiointiin eikä huomioi säämuutoksia, sisälämpötiloja taikka rakennuksen ominaisuuksia tai sijaintia.
💡🌱 💚 Älykäs lämmityksen optimointi perustuu moderniin teknologiaan, joka oppii kiinteistön tarpeista ja optimoi lämmityksen oikeiden tarpeiden mukaisesti. Tällä tavoin saavutetaan energiatehokas ja mukautuva lämmitysratkaisu, joka tarjoaa tasaisen lämpötilan ja kustannussäästöjä.
Katso tallenne webinaarista, jossa puhuimme ylläolevista myyteistä ja faktoista.
Toivottavasti tämä blogi auttoi selventämään taloyhtiön lämmityksen optimointiin liittyviä myyttejä. Älä anna väärinkäsitysten estää sinua parantamasta taloyhtiösi energiatehokkuutta ja hyödyntämästä modernia teknologiaa - ota askel kohti kestävää tulevaisuutta ja älykästä lämmitystä!
Näiden asioiden mietinnässä ei kannata jäädä yksin – jos mielessäsi on taloyhtiösi energiatehokkuuteen ja talotekniikkaan liittyviä kysymyksiä laita Olli-Pekalle sähköpostia olli-pekka.inget@fidelix.com tai pirauta numeroon 0400 521989.
Tässä linkki blogiin, joka voisi kiinnostaa sinua myös!
Tomi Silvonen,
Johtaja
Tunesmart-palvelu, EcoGuard Finland
Olli‑Pekka Inget
Myyntijohtaja
olli-pekka.inget@fidelix.com
p. 0400 521989
Tunesmart-palvelu, EcoGuard Finland