Taloyhtiö Espoo Lämmitys

ASIAKASTARINA
Isännöitsijän suositus: Tunesmartin lämmitysratkaisu helpottaa taloyhtiön hallintaa

 

Espoon Paratiisiomena ja Espoon Omenapuu taloyhtiöissä pähkäiltiin rakennuttajan jäljiltä jääneen lämmönsäätimen kanssa, joka oli hankalakäyttöinen, vanhentunut ja varaosien saatavuus oli loppunut Ongelma kasvoi entisestään, kun asukkailta alkoi tulla palautetta kuumista asunnoista.  

Perinteinen lämmitys säätökäyrällä ei enää toiminut 

Isännöitsijä tunnisti, että perinteinen lämmitystapa säätökäyrällä ei enää toiminut taloyhtiöissä.  
 
”Emme päässeet vanhaan suljettuun lämmitysjärjestelmään kiinni eikä taas säätökäyrällä pysty vaikuttamaan silloin, kun asukkaat antavat palautetta epämukavista sisälämpötiloista. Tuntui, että säätökäyrää käytettäessä lämmityksen ohjaamisessa piti alati kikkailla, ja halusimme tästä eroon”, kertoo isännöitsijä Pekka Jokela.  

Edistynyt lämmityksen optimointijärjestelmä ja toimittajan asiantuntijuus vakuuttivat 

Etsiessä ratkaisua kerrostalon lämmityksen säätämisen haasteisiin, isännöitsijä kuuli Tunesmartista.  
 
”Kuunneltuamme ensin muiden kokemuksia Tunesmartista ja tutustuttuamme sen toimintaan, päätimme hallituksen kanssa siirtyä lämmityksen nykyaikaan Tunesmartilla”, sanoo Jokela. Jokela taustoittaa, että Tunesmartin puolesta puhui edistynyt huoneistokohtainen lämpötilamittaus, järjestelmän sopivuus laajempaankin käyttöön sekä luotettavan kumppanin asiantuntijuus. 

Apuväline talon lämmityksen optimointiin ja kehityskohteiden tunnistamiseen  

Ostoprosessi sekä huoneistojen lämmitys- ja kosteusanturien asennus sujuivat hyvin. Heti anturien asennuksen jälkeen Tunesmartin keräämän mittaustiedon perusteella huomattiin, että yksi osa talossa on kylmempi kuin muut. 

Mikäli kerrostalon lämmitysprosessi ei toimi kunnolla, ei lämmityksen optimointia voida tehokkaasti tehdä. Ensin täytyy tunnistaa ja korjata lämmityksen ongelmat, ja sitten vasta alkaa tehostamaan ja optimoimaan.

”Emme olisi ilman Tunesmartia lämmitysprosessin ongelmia näin helposti tunnistaneet ja osanneet edetä niiden tutkinnassa”
, sanoo Jokela.
 
 
Tunesmartilla taloyhtiö pystyy myös tunnistamaan, että “markettimittareissa” voi olla mittausvirheitä. Tärkeää onkin, että asunnoista saatavat lämpötilalukemat ja mittauspaikan oikeellisuus voidaan todentaa ennen kuin sen perusteella tehdään johtopäätöksiä.  
 
“Asennuksen jälkeen yllättävää oli joidenkin asukkaiden reaktio, kun asukkaat vertasivat omaa vanhan lämmitysmittarin lukemaa Tunesmartin asukassovelluksen näyttämään lämpötilaan. Tällöin saimme joiltakin palautetta asunnon viileydestä. Tämä oli yllättävä reaktio, sillä talon lämpötilojen asetuksiin ei oltu edes tehty vielä mitään“, kertoo Jokela. 
 
Uusi lämmityksen optimointijärjestelmä tuo säästöjä taloyhtiölle, mutta säästönäkökulma ei Jokelan mukaan ole ainoa oikea tai ehdoton kriteeri heille. 
 
”Meille tärkeintä on ollut se, että taloyhtiöön on saatu nykyaikainen lämmityksen optimointijärjestelmä. Tunesmart tuli meille apuvälineeksi, jolla pystymme vaikuttamaan talon oikeanlaiseen lämmitykseen sekä tunnistamaan kehityskohteet.”   

Taloyhtiön johtamisen tukena teknologian hyödynnystä 

Teknologian merkitys ja datan hyödyntäminen tulevat kasvamaan taloyhtiön hallinnassa.  
 
”Uuden teknologian avulla pystymme nyt paremmin seuraamaan ja optimoimaan lämmitystä. Samalla voimme näyttää ulospäin lämmityksen toimivuuden perustuen oikeaan mittaustietoon ja laskentaan”, sanoo Jokela ja lisää:  

”Tunesmart on kehittynein taloteknologian ratkaisu, mikä meillä on ollut käytössä. Se toimii hyvin ja saamme tarvittaessa heti tukea.”   

Tunesmartin taloteknologiapalvelut sisältävät lämmityksen optimoinnin ohella muun muassa huoneistokohtaisen vedenkulutuksen laskutuksen, palovaroittimet sekä ovien ja ikkunoiden kiinniolotunnistimet.  
 
Kun yhdestä paikkaa saa talotekniikan ja apuvälineet tähän päivään sekä tulevaisuuden päätöksiin, helpottaa se isännöitsijän työtä. 
 
“Jos taloyhtiössä oleva talotekninen järjestelmä hajotetaan kymmeneen eri osaan niin sitä ei hallinnoi enää kukaan. Isännöitsijän tehtävänähän ei ole hallita järjestelmiä vaan yhtiöitä, ja tehdä hyvät ratkaisut tulevaisuuteen. Tulen vastaisuudessa ajamaan, että muissakin taloyhtiöissämme mennään Tunesmartin lämmityksen optimointijärjestelmään.” toteaa Jokela. 

 



As Oy Espoon Paratiisiomenassa ja As Oy Espoon Omenapuussa on käytössä Tunesmart Lämmitysenergia -palvelu, johon sisältyy: 

  • Kerrostalon kaukolämmityksen optimointi tekoälyllä 
  • Lämmityksen automaation etähallinta
  • Talon käyttäytymiseen ja sääennusteeseen perustuva ennakoiva ja oppiva lämmityksen ohjaus
  • Kiinteistön huoneistoihin ja yleisiin tiloihin asennetut olosuhdeanturit
  • Koneellisen ilmanvaihdon energiatehokas säätö ja yhteensovitus lämmitysprosessin kanssa   
  • Talon hallinnoijille sovellus talon lämmityksen toimivuuden seurantaan 
  • Asukkaille sovellus oman huoneiston lämmityksen ja kosteuden seurantaan
  • Taloyhtiökohtainen käyttökoulutus, asiakastuki, asennus- ja huoltopalvelu
  • Laaja talotekniikkaverkoston tuki

Kysy lisää Tunesmartista Marjalta.
Jos taloyhtiösi sijatsee pääkaupunkiseudulla, pyydä Marja hallituksen kokoukseen mukaan!
Marja Karvonen
Marja Karvonen
Myyntipäällikkö
marja.karvonen@fidelix.com
p. 050 910 4534

Tilaa Tunesmartin uutiskirje tapahtumakutsuineen sähköpostiisi!